Vääntäydyin irti töistä ja siirryin kotopuoleen. Täällä on vähän onttoa ja aavemaista, sillä pikkukoiraa ei enää ole. Sitä on itkeskelty kerta jos toinenkin, vaikka parempi näin ehdottomasti. En vain oikein osaa käsitellä tällaisia asioita. Joten olen hiljaa.

Muutenkin on vähän outoa. Sisko on muuttanut pois kotoa, joten nukuin tämän huoneessa ja yöllä heräsin enkä tiennyt, missä olen. Äiti nauraa mittaville unenlahjoilleni ja töissä kolhiintuneille polvilleni, jotka näyttävät hellevaatetuksessa varsin karuilta. Isi halusi välttämättä asentaa koneelleni jonkun puolilaittoman version Spotifysta, mutta minä en keksi mitään muuta kuunneltavaa kuin levyjä, jotka omistan ihan perinteisinä versioina. On kuuma, suklaa on pehmeää mössöä ja olo on tahmea. Eilen katsoimme kolmisin Bumtsibumia. Sekavaa, sekavaa kaikki.

Siitä voi varmaan päätellä, että kodinhoidollisten toimien taso ei ole viime aikoina ollut riittävä, kun tiskatessaan pitää kädessään likaista muussinuijaa ja miettii, että koska helkkarissa minä olen muka tehnyt perunamuussia. Ja seuraavaksi tietenkin avaa viereisen kattilan kannen ja löytää sen muussin. Väriään vaihtaneena ja lievästi haisevana. Yhh. Tähän touhuun on pakko saada joku roti.

Mutta mitenkäs sitä ehtisi tiskaamaan kun kaikki aika menee palkkatöihin. Pitikin valittaa niistä vähistä vuoroista silloin joskus, nytpä niitä töitä sitten riittää niin ettei muuta ehdi sanomaan kuin pankki vai luotto. Juhannuksen pitkän kaavan mukaiset rutistukset menivät vielä ihan kivasti, kun muisti ne sokeriset pyhälisät, mutta näihin peruspäiviin meinaa mennä hermo. Koska ne ovat näköjään täynnä kaiken maailman näpistelijähemmoja ja muita nerokkaita pikkurikollisia sekä kavereita, jotka keksivät, että kolmen vuoden tölkkikokoelma on kätevintä palauttaa piskuiseen kulmakauppaan, jonka pullonpalautuskone muutenkin huutaa hoosiannaa juhannuksen jäljiltä ja myyjällä olisi vähän muutakin tekemistä kuin rakentaa takahuoneeseen Baabelin tornia niistä limaisista tölkeistä, jotka sylkevät inhottavia kaljanjämiä päälle niin että vuoron lopussa vaatteet haisevat kuin pahemmallakin spurgulla. Hmh. Mutta sitten on lopulta ilta ja vuoro loppuu ja kesäyö on lämmin ja bussia odotellessaan voi juoda mansikkapirtelöä Keskustorilla ja kesätyö tuntuukin yhtäkkiä ihan kivalta, sillä se on nimenomaan kesätyö eikä sitä tarvitse sietää enää kuin pari kuukautta. Jei!

Parin viikon päästä paukkaa päälle ensimmäiset aamuvuorot. Olen jo valmiiksi kauhuissani. Siitä tulee lystiä.

Tänään mietin, että miksi lavuaari, joka on tarkoitettu lähinnä valuville asioille, ei ole nimeltään valuaari? Se olisi minusta loogisempaa.

Ei muuta. Huomenna taas töitä joku kymmenen tuntia. Juhannus rokkaa.

Nyt menee leppoisasti putkeen. Eilisen reissun kotimatkaosuus muodostui oletettua pitkäkestoisemmaksi, kun pahamaineisessa Toijalassa oli vaunut mykkyrällä ja homma jumissa. Yöhön asti se meni, mutta kotiin oli kuitenkin palattava. Juhannukseksi ilmaantui nimittäin iso liuta työvuoroja, jotka rahanhimoissani suostuin tietenkin tekemään miettimättä ensin asian liikenneteknistä laitaa, sillä tosiaan, juhannuksena bussitkin seisahtuvat oli sitten ratarikkoa tai ei. Äää-ä. Välillä on hirveän vaikeaa olla joukkoliikenteen kiivas kannattaja. Pyöräkin on viety jo kotopuoleen. Perhana.

Ollapa karhu Korkeasaaressa. Se saa ottaa rennosti ilman sen kummempia liikennöintipulmia. Otso oli kyllä suosikkini retkellä, vaikka näimme myös leijonanpentuja ja peräti kahden eri eläinpariskunnan lemmenleikit. Hieno reissu! Ainoa eläinlaji, joka hieman nyppi, oli ihmisemot poikasineen. Se kaakatuksen ja kurittomuuden määrä ja päälle jyräävät lastenvaunukolonnat meinasivat välillä pelottaa lapsettoman seurueemme mieliä. Mutta eläintarhaan mennään katsomaan lajien kirjoa ja ihailemaan luonnon diversiteettiä. Kaikella on kai paikkansa. Paitsi niillä kammottavilla lokeilla, jotka hyökkivät lintukammoisten ihmisten lounaiden perään. Vittumaisia tyyppejä. Minun puolestani ne voitaisiin karsia eläinkunnasta kokonaan.

Nyt pitäisi kehitellä jotain ruokaa, että pysyisi tolpillaan töissä. Jääkaapissa on juuri ja juuri valo eikä paljon muuta. Reppu on purkamatta ja tiskit haisevat. Hohhoijaa. Sisäkölle olisi taas paikka.

Okei. Tämän läppärin hankkiminen ei ehkä sittenkään ollut paras mahdollinen ratkaisu. Ennen laiskat krapulasunnuntait (joita siis voi esiintyä myös ilman krapulaa ja ilman sunnuntaita, jos joku ei tiennyt) kuluivat sentään edes osittain puoli-istuvassa asennossa pöytäkoneen äärellä, mutta nyt mun ei tarvitse nousta tästä vuodesohvaan kyhäämästäni pesästä pois ollenkaan. Tietokone, puhelin, kaukosäätimet niin telkkariin kuin stereoihinkin, viikonlopun sanomalehdet, limua ja eilisen ruoantähteet. Jessus. Enhän mä irtoa tästä vielä huomennakaan. Ei mulla muuten mitään menoa ole, mutta toveri kutsui lojumaan omalle sohvalleen toiselle puolelle Suomea. Pitäähän sitä mennä, kun noin kovaa menoa on tarjolla. Haha.

Vähän on kyllä taas mielipuoli olo. Viikonloppu oli pelkkää kikattelua ja vaaleanpunaisia juomia ja toisaalta mielessä pyörii asia, joka saa aikaan spontaaneja itkukohtauksia joukkoliikennevälineissä ja sen semmoista. Enpä olisi hetkeen uskonut, että kiittelen vuolaasti sekopäistä työpaikkaani ihan vain siitä, että se parantaa synkän mielen pelkällä vittumaisuudellaan. Perjantai-iltana poksahtava kylmälaite ja terävästä hyllynreunasta aiheutunut puolen käsivarren mittainen haava voivat olla joskus, kummallista kyllä, ihan hyviä asioita. Tänään on palkkapäivä ja muutenkin pienestä tilistäni puuttuu ainakin puolet. Hyvähyvä. Käsittelen mieluusti näitä juttuja nyt ja niitä isompia sitten joskus kun jaksan. Välttely on toinen nimeni.

Telkkarista tulee Antti Tuiskun uusi musiikkivideo. Miksi mua naurattaa näin kovasti? Olenko mä jotenkin sairas?

Pelkään, että joku kysyy, että mihin käytän kaiken aikani, sillä en osaisi vastata ja se on ehkä vähän noloa. Töitä olen tehnyt viime aikoina semmoiset kymmenen tuntia viikossa (Varmaan hieno liksa tulossa, yh.) ja lopun aikaa olen vain... ollut. En tajua. En keksi tännekään mitään kirjoitettavaa. Joku aivokuolema vissiin.

Tiedä sitten, onko kyseessä syy vai seuraus, mutta ajattelin tässä yhteydessä jakaa uuden suosikkinettisivuni. Texts from last night. Huonoa ja sivistymätöntä kännihuumoria. Tälle olen nauranut nyt kolme iltaa putkeen. Tämä on kai ainoa lohtuni tässä tilanteessa, jossa oma äitinikin on sitä mieltä, että minun pitäisi kännätä enemmän. Gah.

Joo, sanoin viimeksi jotain tuosta säästä. Nyt olen ollut viisi päivää vapaalla ja kas kummaa, vettä ripsii ja lämpömittari näyttää kohtaa kiukku. En puhu enää ikinä säästä. Huomenna varmaan taas paistaa, sillä olen koko päivän töissä. Pakko sinne on mennä, kun vuoroja on tarjottu saman päivän osalle jo viisi erillistä kertaa. Oon suosittu, ihanaa.

Sateisella "lomallani" laukkasin kotopuoleen, mutta ei siellä ollut juuri mitään, sitä sadetta vaan ja huonoa ruokaa. Sikäläiset tietokoneet kaatuilivat ja muutenkin jumahtelivat siihen tahtiin, että ryhdyimme isin kanssa keskustelemaan tietotekniikasta. As in, koskas ostetaan. Ja kappas, tänään sitä pyyhällettiin opintolainanjämien kanssa tietokonekauppaan. Kuulkaas nyt, tytöt ja pojat, tätä blogikirjoitusta kirjoitetaan aivan pakasta vedetyllä masiinalla! Kyllä! Hopeinen Salama kyyhöttää nurkassa ja minä sorvaan ruokapöydän ääressä läppärillä. Se on harmaa ja nätti (ja siihen minun tiedossani olevat speksit sitten suunnilleen jäävätkin, haha). Ooh. On tämä nyt rouheeta. Minä voin mennä sohvallekin! Ja kun lakkaa satamasta, niin uloskin asti! Ennenkuulumatonta!

Samalla kauppareissulla isi meinasi, että minun vanha kunnon agenttipuhelimeni on jo niin so last season, ettei sillä enää tytär pärjää. Joten ostimme uuden. Se on pieni ja littana ja minun tietotekninen varustelutasoni on päivitetty nyt niin nopeasti, että olen ihan häkeltynyt. Back to school -tarpeisto kasaan jo kesäkuun alussa, oikein. Näin sitä kuuluu shoppailla. Alkuviikosta kulutin monta tuntia rättikaupoissa jahtaamassa niitä pahamaineisia hellevaatteita, enkä edes löytänyt. No vaatteilla ei niin väliä, kunhan on riittävästi elektroniikkaa. Söpöä, kiiltelevää elektroniikkaa, joka käsittää paljon taustakuvia ja väriteemoja, joita voi tyttölapsi päivän jos toisenkin viilailla. Haha.

Mut joo. Viikonlopuksi töihin tienaamaan sitä pahamaineista rahaa näihin uusiin hienoihin hankintoihin. Hoh. Jokohan siellä olisi jo rauhallisempaa, viimeksi oli helluntai tai helatorstai tai mikälie paremman väen juhla ja se oli silkkaa hulluutta. Kalja loppui jo alkuillasta, mutta asiakkaat eivät. Kaupankäynti on kivaa.

Minusta on vähän surullista, että tajusin tänään (eilen) olevan koulujen päättäjäispäivä vasta sitten, kun töihin pukkasi kassajonoon loputon määrä lakkipäitä ja muita pieniä, jotka kaksi päivää yli kahdeksantoista vuoden iällään ostivat vapisevin käsin kaljaa. Käh. Olenko vanha jo? Ja miten joillakin voi olla näin hieno lakkiaispäivä, kun minulla se oli kaatosadetta ja viluista jonottamista baariin, johon en koskaan edes päässyt. Yksin, koska muut olivat menneet jo. Hah. Lakkiaispäivä ei ollut mikään ylevin hetki elämässäni. Nykynuorisolla on kaikki paremmin.

On tuo kesä kyllä hieno. Aamupäivällä kävin näyttämässä paperinvalkoisille säärilleni vähän valoa, kun käyskentelin ulkosalla hameessa. Iik. Ja heti oli paparazzit kimpussa, sillä istuessani koulun nurkilla kirjaa lukemassa olin silmäkulmastani näkevinäni jonkun häiskän kameran kanssa. Onneksi minulla oli tyylikkäät, Badding-laseiksikin kutsutut naaman peittävät aurinkolasini, niin yksityisyyteni on ehkä turvassa. Oikeasti, mun on pakko hankkia jotain kesärompetta, jos tämä sää meinaa kauankin jatkua tällaisena. Viime kesänä ei paljoa tarvinnut tehdä hankintoja, kunhan piti syksytakin ja kaulaliinan ja lapaset(!) mukana aina, kun lähti ulos, sillä aina kun lähti ulos, satoi. Mulla on kaapit täynnä villatakkeja ja pitkiä housuja ja sit just ja just se yksi hame, johon ei täysin paahdu näillä keleillä. Aurinkolasit ovat varmaan viiden vuoden takaa ja ne olivat poissa muodista jo silloin. Mutta jos mä nyt menen ja ostan kesäasioita, kesä kuitenkin peruuntuu ja heinäkuussa on viisi astetta lämmintä. Siihen mulla olis sopivia vaatteita. Tsah.

Huomenna (tänään) lämpöä on luvassa vielä enemmän, mutta illaksi menen taas töihin. Tämä työaika on kyllä minulle maailman paras. Saan herätä rauhassa, pitää pitkän aamun, höntsäillä jotain puolivillaista päivällä ja vasta sitten lähteä töihin. Minä en toimi aamulla, sehän jo tiedetään. Ja koska on kesä, illalla on kiva palata töistä, kun on vielä melko valoisaa ja viikonloppuna kaupunki on täynnä väkeä, joka on kännissä ja tekee hassuja. Nyt vain toivon, ettei minua ikinä laiteta aamuvuoroon. Seitsemäksi töihin, hrr. Pahoja muistoja.

Kah. Sairasloma on sitten jännä. Ekaksi parkuu kotona kaksi päivää ja sitten kolmantena marssii kouluun, rykäisee ikuisuusprojekti-harkkatyön palautuskuntoon parissa tunnissa ja palaa iltapäiväksi parvekkeelle päivää paistattelemaan. Mikäs tässä. Antibioottien paketissa kyllä luki, että runsasta auringonvaloa tulisi välttää, mutta miten sitä ihminen voi, kun on kerrankin tämmöinen keli ja tosiaan, sitä pakkolomaa sieltä töistäkin? Loisteputkien alle pääsen taas huomenna. Viikonlopuksi on luvattu jotain ennätyshelteitä. Hullua.

Kuinkas sattuikaan, kävin taas lääkärillä, koska olen taas kipeä ja en ole nukkunut silmällistäkään aamuneljän jälkeen ja sitäkin ennen aika heikonlaisesti. Keuhkoputkentulehdus. Voi ny perse. Miten tämä viikko nyt rokkaakin näin kovasti?

No, ainakin on hieno latinankielinen nimi sen perinteisen paskamainen olo -termin tilalle. Jes.