Hajotin tänään joululahjakahvikuppini. Tokihan mä juuri jorisin, että astiastoni ylijäämävarastot saisivat hiljalleen poistua tästä maailmasta luonnollisin reitein, mutta siinä tarkoitin niitä rumia kukallisia lautasia (Muuttaessani sain niitä äidiltä neljä kappaletta. Nyt kaapissa on enää kaksi. Halfway through!), enkä uutta, kaunista kahvikuppiani. Klonk sanoi tiskipöydän kulma, kräk sanoi muki, yhyy sanoi tytskä. En tiedä, onko ihmisellä asiat hyvin vai hyvin huonosti, kun suureksi suruksi riittää yksi pahuksen muki, mutta jotenkin tässä viime aikoina jumalainen materia on osoittautunut aika vittumaiseksi palvonnankohteeksi. Ihan piruuttani keitin kahvit vain juodakseni sitä korvattomasta, kolhuisesta kupista. Miksei se vuosia vanha, kellastunut, Nalle Puh -teemainen muki voinut tippua ja hajota? Joku helkkarin kohtalon iva taas tässäkin.

Niin sunnuntai päivä tänään, ettei mitään järkeä. Näin painostavia unia, jotka sisälsivät antiikkisia sotalaivoja (Mitä minä niistäkään tiedän? No en juuri mitään, unieni perusteella.), irronneita ruumiinosia ja varsin epämiellyttävää käyttäytymistä kylpyammeessa. Kun nukkuu ilman herätyskelloa, unesta tulee jotenkin raskasta ja päänsärkyistä, eikä siitä meinaa millään päästä eroon, valveillakaan. Päiväni olen käyttänyt väsyneeseen nyhjäämiseen. En pysty taistelemaan sunnuntaifiilistä vastaan, ja onhan tänään tietty loppiainen, mikä on kuin kerran vuodessa ilmestyvä extrasunnuntai. En tiedä, miten selviydyn tuon huomenna koittavan originaalin kanssa.

Murju osoitti taas rakastettavimmat puolensa, kun autiossa pyykkituvassa oli kaikki muut koneet vapaina paitsi se yksi, jonka olin varannut omia riepujani varten, ja hississä oli poika, joka istui tyynenä lukemassa Tietokone-lehteä, kun pikkuruinen laatikko oli jumiutunut paikoilleen kerrokseni kohdalle. Tässä talossa on sitä jotakin. Eräs tuttavani ihastui ikihyviksi, kun seisoimme kerran pohjakerroksessa odottamassa hissiä ja puheeseemme eksyi maininta kiinalaisista. Sillä samalla sekunnilla kulman takaa laukkasi itämaisin kasvonpiirtein varustettu henkilö ja kaverini oli hajota siihen paikkaan. Ei kuulemma hänen huudeillaan kiinalaiset omista yhtä toimivaa tilannetajua. Minullekin on tässä talossa sattunut aika monta surullisen humoristista hetkeä, joita en osaa kuvitella muualla tapahtuvan. Eilen virittelin Ilpo-iPodia tietokoneeseen ja säikähdin hitusen, kun ruutuun ilmestyi jonkun Ahmedin tai muun soittolistat. Se oli aika absurdi tilanne, kunnes muistin, että missä olin. Täällä jotkut tuommoiset ovat kai ihan yhtä arkea kuin yrjöt hissinlattialla.

Kevään kuluessa täältäkin pitäisi häipyä. Aika surullista. Todennäköisesti päädyn paikkaan, jossa pyykkivuoron saa tunnin varoitusajalla ja vuokraa täytyy maksaa ehkä jopa kaksi-, kolme- tahi neljäsataa paikallista rahayksikköä. Nyyh.

Raha-asioista juolahti mieleeni, että allekirjoitin eilen työsopimuksen. En tiedä, mikä minussa on vialla, kun en oikein kykene aina suorittamaan kovin loogista päättelyä. Tämän puolitoistakuukautisen työrupeaman aikana olen saanut itseni melkolailla palasiksi, sosiaalisen elämäni jokseenkin kieroutuneeksi ja alkeellisen arkirytmini kadoksiin, joten tulevaa kevätuupumusta juhlien ja pelottavan rankkaa opiskelurupeamaa silmälläpitäen tein sopimuksen, jonka mukaan olen valmis tekemään täysin intressejäni vastaamatonta kakahkoa duunia muutaman kuukauden lisää. Jee, sanoo rahakirstun valtias, buu, sanovat kaikki muut. Äiti soitti tänään ja kysyi, että joko oot kesätöitä hakenut. Jos en olisi valmiina ollut rönttävaatteissa peiton alle hautautuneena, olisin sinne kipittänyt. Alan olla hieman loman tarpeessa, mikä on sikäli näppärää, että muilta opiskelijaihmisiltä lomat päättyvät tähän viikonloppuun. Olenko jälkijunassa vai edellä aikaani, sen saa kukin tahollaan päättää.

Sitten taas toisaalta, nytkin minulla on meneillään täysin vapaa viikonloppu vailla huolen häivää, enkä meinaa jaksaa tätä lojumista. Erakkoviikonloppu alkoi aika nolosti, kun jo eilen laittelin kaverille tekstiviestitse kutsua kyläilemään (Ei päässyt, ylläri.) ja ihan toivoin, että kämppikset alkaisivat saapua näille nurkille vain minua viihdyttämään. Nyt olisi hyvää aikaa tehdä kaikenlaista rästiin jäänyttä ja unohduksissa ollutta, mutta ei hotsita. Pyöriskelen ympäriinsä, siivoan ja sotken, olen levoton. Hyvä puoli on sentään se, että löysin vahingossa sakset, jotka ovat olleet kadoksissa aika monta päivää. Kirjoituspöydän toisessa laatikossa ylhäältä katsottuna, siellä on paljon muutakin tarpeellista ja "hukassa" olevaa tavaraa. Laitetaan muistiin.