Ah, kuinka tamperelainen olo minulla on. Vuokranantajani TOAS toivotti näin neljännen asumisvuoden aluksi minut jälleen tervetulleeksi kaupunkiin tarjoamalla Aamulehden kahdeksi kuukaudeksi ja samassa rytäkässä postista kotiini kulkeutui lappunen, joka kertoo allekirjoittaneen olevan oikeutettu äänestämään Tampereen kunnallisvaaleissa. On vähän kummaa, kuinka kaihoisalta minusta tuntui laittaa Hesari katkolle ilmaislehtien ajaksi, vaikka se on kallis ja aika turha ihmiselle, joka ei asu eikä ole koskaan asunut Helsingissä tai sen lähikunnissa. Aamulehti tuntuu kovin penseältä jo ihan sen käyttämistä fonteista lähtien, enkä nyt edes lähde ihmettelemään sitä Alma Median syrjintäjupakkaa, joka saatiin kyhättyä aikaan lomani aikana. (Murskaamon koti Vuodatuskin kuului siirtyneen Alma Median haltuun poissaoloni aikana. Siitäkin tuli vähän nihkeä olo, vaikka en tosissaan ole edes kunnolla saattanut itselleni selväksi, mikä on minkäkin firman ja läpyskän vika ja mitä väliä sillä edes on, kenen omistuksessa joku pikkupöntiäinen bloggaa. Mun oloni ja tuntoni eivät katsokaas kysy järkiperusteita.)
Mutta ehkä paikallislehden lukeminen on eduksi, sillä aion käyttää äänioikeuttani hyväksi ja äänestää niissä tulevissa vaaleissa. Sitä en tiedä, kuinka hyvä idea se on. Nämä ovat ekat kunnallisvaalini ikinä ja totta puhuen minulla ei ole hajuakaan, mihin asioihin näillä valinnoilla nyt sitten voi ylipäänsä vaikuttaa. Tein jonkun köpösen vaalikoneen, jossa kyseltiin asioista, joista minulla ei ole mitään tietoa. Pormestarimalli? Vanhustenhoito? Hämeenkadun pyöräkaistoista minulla on sentään silminnäkijän kokemusta ja muista liikennepoliittisista asioista arvailen jotain ihan vain keskeneräisen koulutukseni puolesta. Se tekee minusta selvän viherpiipertäjän, mikä nyt kai muutenkin oli tiedossa, mutta ei se ehdokasvalinta ole sillä selvä. En periaatteesta halua äänestää mitään vanhaa patua, mutta en kyllä mitään itseäni nuorempaa teiniäkään. Vaalikonekysymyksiin pitäisi olla jotain kommenttiä heittää, mutta rento tsättikieli ja hymiöt ovat ehdoton no-no. Kun löysin hyvän kuuloisia ehdokkaita, tuli vastaan viimeinen seinä: ne tyypit näyttävät virallisissa ehdokaskuvissaan ihan ärsyttäviltä! Kaiken maailman lunkeja partahippejä tai yli-innokkaan näköisiä käsi-pystyssä-ennen-kuin-opettaja-edes-kysyy-mitään -tytsyjä. Semmoisia, joiden seuraa ehkä välttelisin, jos samoissa porukoissa pyörisimme. Toisaalta, en minä nyt muutenkaan hengaa kunnanvaltuutettujen kanssa, ja ärsyttävän oloinen tyyppi voi olla parempi politiikko kuin koko kaveriporukkani yhteensä. (Paitsi ehkä yksi tytskä, mutta hän onkin poikkeus.) Mutta voinko minä antaa arvokkaan ääneni henkilölle, joka ärsyttää minua yhden ainoan naamakuvan perusteella? Entä onko mitään pinnallisempaa ja demokratialle vahingollisempaa kuin valita ehdokkaansa ulkonäön perusteella?
Puhuvat, että äänestusikärajoja pitäisi laskea. Mutta koska tehdään rajoitukset pöljyydelle, jotta kaltaiseni pällit saataisin suodatettua pois äänioikeutettujen massasta? Hah.
En tiedä, miten työhaastatteluni meni. Tukka oli ainakin huonosti ja kynnet omituisen keltaiset, kun poistin niistä pari viikkoa vanhat kynsilakat. Mikä lie kemiallinen reaktio sitten sekin, punaisesta kynsilakasta keltaiset kynnet. Käteni näyttävät ihan tautisilta. Yritin haastattelussa pitää käsiäni niin, ettei kynsiä näkynyt, mutta pää olikin sitten vähän vaikeampi ruumiinosa piilottaa. Alan ehkä ymmärtää osan vaaliehdokkaiden paineista. Ei minuakaan varmaan pelkän kuvan perusteella juuri mihinkään hommaan valittaisi. Se jää nähtäväksi, riittävätkö tässä skabassa sitten ne muut avut.
